Harjoitusottelu TPS Dragons-Team 17 SB-areenalla 28.2.2006
Ottelurytmi ylemmässä jatkosarjassa on valitettavan harva. Pelituntumaa pitää saada ylläpidettyä sekä pelitapaa kehitettyä ennen sarjan ratkaisupelejä maaliskuun lopussa. Näistä syistä oli hienoa saada kohdata harjoitusottelussa viime kauden mestari, TPS Dragons, jota emme ole tällä kaudella sarjassa vielä kohdanneetkaan.
TPS asettui vastaan hieman vajaamiehisenä ja ilman aina varmasti pelannutta maalivahtiaan. Me puolestamme lähdimme soveltamaan ja opettelemaan ”puhumalla” harjoiteltua, osin uutta pelitapaa. Pelitapa ainakin näytti toimivan; TPS:n vaarallisia, nopeisiin ja tarkkoihin syöttöihin perustuvia ylivoimahyökkäyksiä ei omaan päähän juurikaan tullut ja pelin ”alla” oli useimmiten riittävästi omia pelaajia. Haasteitakin pelitavassa on, mutta palaamme näihin harjoituksissa.
Listaan tähän kuitenkin onnistumisia ja” hyviä asioita”:
- pelaajat yrittivät ja myös onnistuivat uuden pelitavan soveltamisessa. Sooloilua tai ”puhu mitä puhut” –asennetta ei ilmennyt! HYVÄ!
-vaihtojen pituus ja vaihtaminen parempaa kuin kertaakaan tällä kaudella
-sitoutuminen puolustuspelaamiseen
-muutamia nopeilla syötöillä rakennettuja maalipaikkoja, jotka nyt myös hyödynnettiin
-laukaukset kohti maalia; pääosin…
-maalivahtipeli
-vaihtopenkki oli nyt toisia kannustava ja ”rauhallinen”
Kokeiltu pelitapa on selvästi hitaampi kuin aiempi eikä kuluta hyökkääjiä yhtä paljon. ”Säästynyt energia” pitää kuitenkin hyödyntää hyökkäykseen peliä käännettäessä, jolloin kentällä pitää todella olla elämää ja liikettä. Laidan tai vastustajan puolustajan vieressä seisominen vaivaa muutamia edelleenkin….
Molemmat joukkueet pelasivat harjoitusottelun(kin) luonteeseen sopivasti; rehdisti ja vastustajaa kunnioittaen, kuitenkin pallosta kamppaillen. Harjoitusvastustajiksi tulisi jatkossakin löytää TPS:n tasoisia, ns. kovia joukkueita. Harjoituspelit tarjoavat todellisen mahdollisuuden kokeilla, yrittää, onnistua, epäonnistuakin… ilman pelkoa pisteiden menetyksestä. Joukkueen pelitapa tai -taktiikka, jos sitä vielä sellaiseksi voi kutsua, jalostuu vain peleissä.
Kaikilla pelaajilla on syytä ainakin lyhytaikaiseen hyvään oloon, johon ei kuitenkaan ole mitään syytä tuudittautua (=leijua!). Harjoituspeleistä kun ei pisteitä saa ja aiemmista sarjaotteluista olemme saaneet TPS Dragonsilta vain yhden (1) pisteen! Onneksi hyvääkin peliä on vielä meilläkin varaa parantaa :-)
Ja ottelun tuloshan on tiedossa ainakin kaikilla paikalla olleilla.
TPS:n paidan velaksi ostanut
Juha
PS. Yksin ottelun tuominnut erotuomari onnistui muuten erinomaisesti!